Nuttujen uudet lähetysohjeet syyskuu 2011

Hyvät nututtajat, tässä uudet nuttujen lähetysohjeet syyskuu 2011

Nutun neulominen:

Nutun neuleohjeet on tehty Nalle-langalle, mutta muita erittäin hyviä lankoja ovat esim Novitan Baby Wool ja Novitan Miami. Ne ovat pehmeitä ja sopivat ehkä vauvan iholle jopa Nallelankaa paremmin. Sama neuleohje kuitenkin toimii niillekin langoille. Neuleohjeet löytyvät esim. facebookin nuttu-ryhmästä ja kotisivuiltamme www.tuppurainen.fi.

Vauvojen sukkia on tullut toistaiseksi aivan tarpeeksi, myssyjä voi neuloa mukaan paketteihin.

Kangasnuttuihin tulee ehkä myöhemmin vielä jotain uutta, mutta niitä voi lähettää.

Pakkaaminen:

Toivomus on, että isoja paketteja ei lähetettäisi enää ollenkaan, vaan rajana olisi 2 kg. Ne tulevat tällä hetkellä edullisimmin postin valkokeltaisissa paperipusseissa Maxi-kirje Economy 2. luokka posti.

Hinnat:

Esim.

1 kg 14,50 euroa

2 kg 25,60 euroa

Hintaneuvotteluja minulla on ollut viimeksi tänä kesänä virallisesti Itellan kanssa. Eräät nutun ystävät ovat neuvotelleet lentoyhtiöiden kanssa, mutta ainakin toistaiseksi kaikki on osoittautunut turhiksi. Merirahtikaan ei toiminut toivotulla tavalla.

Sisällöksi  Baby sweaters, arvoksi voi laittaa 0,50 euroa kappale

Kiloon menee noin 11-12 nuttua, kahteen kiloon 23-24 riippuen esim. langasta ja neulojan käsialasta. Kannattaa jättää paketti avoimeksi,  kun menee postiin, tiskillä voi sitten lisätä tai vähentää, ellei kotona satu olemaan sopivaa vaakaa punnitsemiseen.

Pienemmätkin määrät ovat toki tervetulleita.

Nuttujen lähetysosoite on tästä lähtien vain:

Black Lion Hospital

P.O.Box 5657 Addis Abeba, Ethiopia

Itse toivon kuitenkin edelleen saavani sähköpostin, kortin tai kirjeen, joka kertoo lähettäjän/lähettävän ryhmän nimen, paikkakunnan ja nuttujen määrän. Sähköpostini on pirkko.tuppurainen@sekl.fi ja osoitteeni P.O.Box 5712 Addis Abeba, Ethiopia. Mutta nuttuja ei siis voi lähettää minulle.

Paikkakunnista ja ryhmistä pidetään kotisivuillammme www.tuppurainen.fi/blogit/category/nuttu tilastoa. Tallennan saamani postin ja neulojien nimen ja kotipaikkakunnan  omiin tilastoihini ja käytän niitä mahdollisesti myöhemmin nutuista kertovaan kirjaan. Mielenkiintoiset tarinanne asiaan liittyen ovat myös erittäin tervetulleita.  Jos nuttuja on neulonut ryhmä, on ihan mukavaa, jos kaikkien neulojien nimet ovat mukana viestissä.

Syyskuussa 2011 tätä kirjoittaessani nuttuja on tullut 44.650 kpl eli tavoittelemme yhdessä 50.000 nuttua.(Kukapa olisi uskonut projektia aloittaessamme!)

Harras toiveeni on, että saan nutuista kertovat lehtileikkeet tai niiden kopiot arkistoihini. Niitä on kertynyt jo iso mapillinen. Olette te nututtajat uskomattomia!

Keväällähän Etiopian tulli alkoi ottaa nutuista tullia ja siksi minun nimelläni ei voi enää lähettää nuttuja. Black Lionin nuttutullit maksaa tällä hetkellä John Hopkins yliopisto Amerikasta.  Voitte lukea tulliseikkailuni kotisivuiltamme lähiaikoina.

Unelmani  äitiyspakkauksesta elää edelleen, mutta vielä tämän vuoden Ulkoministeriön hakukierrokselle pilottiprojektihakemukseni ei päässyt , vaan järjestömme  valitsi sinne toisen projektin. Ja ehkä onkin hyvä, että projekti vähän vielä kypsyy.

Olemme facebookissa ”Nuttu” ja englannin kielellä ”Baby sweaters to Ethiopia”. Kotisivuiltammme www.tuppurainen.fi voitte seurata nuttuprojektia ja sieltä löytyvät myös ns. omat ystäväkirjeemme, jossa kerromme muutenkin elämästämme ja työstämme Etiopiassa. Sivut ovat yksinkertaiset siksi ne saa auki mm. tällaisilla afrikkalaisilla nettiyhteyksillä.  Kirjeitä voi tilata minullta ilmaiseksi ja ilman velvoitteita myös paperiversioina tai sähköpostina antamalla postiosoitteensa.

Kiitos sinulle nututtaja yhteistyöstäsi!

Pirkko Tuppurainen, Addis Abeba

ps. Yritän ehtiä vastaamaan kaikkeen keväällä ja kesällä saamaani nuttupostiin tässä syksyn aikana.

Leave a Reply

XHTML: You can use these tags: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>